Näkökulma: Heikoimpien ahdinko syvenee - "Romanipakolaiset joutuvat kokemaan laajasti eriarvoisuutta myös pakolaisena ollessaan"
On historiasta tunnettu tosiasia, että kriisien aikana kaikkein heikoimpien asema usein vain vaikeutuu. Nyt tämä totuus on nähtävillä silmiemme edessä, kun katselemme, mitä Ukrainassa tapahtuu, ja minkälaisia seurauksia kaikella on sodan jaloissa elävien, jo ennestään heikossa asemassa olevien elämässä. Joulukuussa julkaistun uusimman pakolaistiedotteen sivuilta ilmenee, että EU-maihin on nyt jo saapunut lähes viisi miljoonaa pakolaista. Lisäksi arvioidaan, että tällä hetkellä yli kaksi miljoonaa ihmistä on paennut muualle kuin EU-maihin. Tämä kaikki vaikuttaa monella tapaa meistä monien elämään, mutta erityisesti tällä on vaikutuksensa jo valmiiksi heikossa asemassa olevien ihmisten elämään eri alueilla.
Yhdelle vähimmistä -työtä tehdään tällä hetkellä 12:ssa itäisen Euroopan maassa, pääasiassa hyvin heikossa asemassa olevan romanivähemmistön keskuudessa. Jo ennestään vaikeat tilanteet sekä köyhyyden ja eriarvoisuuden mukanaan tuomat haasteet ovat kasvaneet huomattavasti Ukrainan sodan aikana. Olemme monin paikoin kuulleet viestiä, kuinka sodan mukanaan tuoma energiakriisi ja yleinen hintojen nousu ovat tehneet monen köyhän ihmisen arjesta tuskaa. Ruoka ei tahdo riittää ja hatarien asumusten lämmitys on miltei mahdotonta. Lisäksi monen romanin elämänlankana olleet kausityöt tai muut heille uskotut erilaiset työtehtävät onkin nyt annettu pakolaisten elinkeinoksi ja näin näiden jo valmiiksi vaikeassa tilanteessa olevien elämä on vain entisestään vaikeutunut. Tietenkään tämä ei ole sodan kauheuksia pakoon lähteneiden syy, vaan suuren ihmismäärän alueille tulon seuraus.
Sotaa pakenevien ukrainalaisten joukossa on myös paljon romanipakolaisia. Fidan pakolaistyön ja Ukrainan romanien parissa tehtävän laajan lähetystyön verkostojen kautta tulee myös vahva viesti siitä, kuinka romanipakolaiset joutuvat kokemaan laajasti eriarvoisuutta myös pakolaisena ollessaan. Monenkaan kodit ja sydämet eivät aukea romaninaisten ja lasten kulkueelle, jossa elämä on pakattu muutamaan muovipussiin. Monien luotettavien tahojen antama kylmä viesti on se, etteivät he useinkaan saa samanlaista kohtelua kuin muut pakolaiset. Jopa pakolaisia kuljettavat linja-autokyydit ovat valinneet ”asiakkaitaan” ja romanit ovat usein jääneet näin ilman kyytiä eteenpäin.
Sodan kaikkia uhreja täytyy auttaa kaikin tavoin, mutta kaiken auttamisen keskellä emme saa kuitenkaan unohtaa niitä, jotka ovat olleet ulkopuolisen avun tarpeessa jo ennen sotaa, ja joiden hätä on vain entisestään kasvanut sodan vaikutuksien myötä. Kristittyjen yksi tärkeimpiä arvoja on rakastaa kaikkia ihmisiä tasapuolisesti, taustoista riippumatta. Uskon, että tämänkin kriisin keskellä Jumala kutsuu meitä seisomaan sen kaikkein heikoimmankin rinnalla. Itä-Euroopan romanivähemmistön hädänalaisuutta katsoessa mieleeni nousevat uudelleen Jeesuksen ajankohtaiset sanat: ”Kaiken, minkä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.”
Tino Grönfors
Kirjoittaja on Elämä ja Valo ry:n toiminnan koordinaattori.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...